Kiitokset rakkaalla Mungolle vuosista 2002-2013

Muistan kun mentiin katsomaan tätä erästä tiettyä pentua. Se tuli vastaan ja oli niin pieni että mahtui kasvattajansa kämmelle.Pieni mustanaamioinen kiiltävä pentu oli reipas, olivathan sen kasvattaneet kaksi jytkyä kiiltävän mustaselkäistä mäyräkoira urosta. Näistä isoisä toimi leikittäjänä ja leikki alkoi niin että ensin isoisä hyppäsi kaksi kertaa tasajalkaa ja sitten juostiin hippaa. Sama meno jatkui sitten kotioloissa Mungon kuolemaan saakka, sille oli aina kunnia asia olla nopein ja vikkelin. Kuvittelin miten se mielessään aina lällätti: Neljä jalkaa on parempi kuin kaksi!

Ensimäisenä yönä neiti ei saanut heti unta vaan nousi coolisti nojaamaan ikkunalaudalle tuijottelemaan rääkyviä lokkeja.Sillä oli loppuun saakka samanlaiset hellyttävät pullohartiat. Mungo tykkäsi myöhemin tehdä kaikenlaisia jekkuja. Se mm. ollessaan irti puistoissa ei antanut ottaa itseään kiinni vaan juoksi ympyrää kiinni ottajan ympärillä ja piti härnäysääntä joka oli hengityksen mukaan katkonaista leikki murinaa.Sytymästä saadulle rosvonaamarilleen ja  alkuperäiselle mustalaisnimelleen(Arabella) uskollisena, se kiipeili paljon pöydille ja onnistui usein varastamaan monen päivän ruuoat, joista osan se saattoi piilottaa sohvan väliin(lakupatukkatapaus).Lisäksi se usein tykkäsi levitellä roskisksen sisältöä ympäri keittiötä ja olohuonetta.

Lihapulla annoksia lähiravintolasta pelkällä ohikulullaan ansainneesta suloisesta pikkutytöstä kasvoi kaunis, mäyräkoiraksi pitkäsäärinen neiti, jonka mustaa, sinisen kiiltävää kiiltävää turkkia tuntemattomat kadulla kehuivat.Sen  päällysturkin musta osa päättyi jaloissa täydelliseen salmiakkikuvioon, mistä alkoivat kullanruskeat käpälät.Kun Mungolla oli juoksut, vataantulevat urokset lipoivat huuliaan. Mungolla oli huumorintajua, sillä sen leikkimurinan muistutti joskus naurua ja sen topaasisilmissä näki selvää pilkettä kun se innostui. Se sai usein minut nauramaan omituisella koirahuumorillaan. Muistan senkin yhden kerran silloin kun sen piti saada kaikki sanomalehtipaperit pöydän alle, taakseen ja tassujensa väliin myttyyn, ja kun oli saanut, se nosti päänsä ylpeänä ja väläytti sivuttaisen hamashymyn.Repesin:D

Sekin oli huvittavaa miten se kohteli pehmolelujaan. Yleensä se toi ne ensin lähes syliin ja sitten kun niihin tarttui se nappasi pois ja juoksi karkuun.Sama toistui ja toistui ja toistui.Joskus niistä piti taistella vetämällä ja leikki loppui aina siihen kun niiltä vietiin henki ensin kuristamamalla ja sitte imettiin "verta"  puolisen tuntia "kaulavaltimoista".Mungo ei kuitenkaan olluut niin kova mimmi kuin miltä saattaa vaikuttaa, sillä muistan elävasti että tuo leluen lutkutusääni oli lähes samanlainen ääni kuin se mitä se piti nukkuessaan lähes kolmivuotiaaksi saakka, kuvitellessaan unissaan imevänsä äidin nisää. Aivan toinen Mungo oli se viimekeväinen suuri metsästäjä, joka nappasi pellolta vanhan valkoturkkisen myyrän. Kun näin tämän saaliin, olin puhelimessa johon aloin huutaa hysteerisesti, sillä yleensä epäilyttävät syömiset pitää kaivaa koira suusta omin käsin.Kun Mungo kuuli kauhunhuutoni, sille tuli kiire hotkaista myyrä lähes yhtenä suupalana. Se oli ihan kamalaa.Vaaleanpunaiset pikkujalat vaan roikkuivat suupielestä.Parasta oli s miten Mungo käyttäytyi kotona. Kun istuin sohvalla, Mungo hyppäsi siihen ja alkoi nojata selällään sohvan käsinojaa vasten(mitä se ei koskaan muulloin tee)vatsa pystyssä ja kasvoillaan uskomattoman raukea ja itsetyytyväinen ilme.Silittelin vatsaa, kehuin Mungoa suureksi metsästäjäksi ja kauhistelin ääneen  vanhan myyrän kohtaloa, joutua sellaisen harvaampaisen, huonosti pureksivan pedon vatsaan.

Jos Mungo olisi tässä ja ymmärtäisi siihen kohdistuvan huumorin se varmasti esittäisi saaneensa hellyyspusuttelukohtauksen, missä pahaa aavistamatonta koirapusuja vastaanottavaa, silittävää höperöä purraan yllättäen nenästä ja nauretaan sisäiseti päälle. Sitä se oikestaan teki usein vanhoilla päivilläänkin.

Mungon henkilökunta ja läheisimmät kuristus lelut kiittävät

Mungo oli todella kestävä koira ja suuri persoona, joka selvisi juoksusta hanhien perässä auton alle, lukuisista kapitapauksista, nenäpunkeista, valeraskaudesta, kohtusyövästä, joulusuklaarasian keroksen syömisestä kahdesti(eri jouluina). Vaikka diagnosoitu elinikä oli syöpädiagnoosin jälkeen 1-2 kk,  Mungo eli 4 kk. keuhkosyövän toteamisen jälkeen. Mungon hurmaaviin elämäntapoihin kuului salsan tanssiminen, aina kun joku tuli kotiin, aamuvenyttelyt molempiin suuntiin(kielen kanssa) ja säännölliset elämäntavat kuten illalla aina tasan kymmeneltä nukkumaan meno.Muita huraamaavia tapoja olivat nukkuminen kerällä, ja mielellään ihmisen vatsassa kiinni peiton alla, sekä vetäytyminen kainaloon. Jää hyvästi kaunis, ihana, pippurinen, ärhäkkä koirani. Sinulla on aina paikkasi sydämessäni.