tiistai 19. toukokuuta 2015


Ravintolapäivä oli ja meni

Joskus olis itsekin kivaa ottaa osaa. Voisin siinä sivussa kaupata teoksia työhuoneelta:D Tietty! Ehkä voisin kokata mun herkkua, jota en koskaan saa mistään. Pannukakkua, kermalla ja mustikkahillolla. Lihapullia ja perunamuusia?Ööh. En usko että olis kauheesti ostajia. Pitäsi olla jotain eksoottista mielummin. Jos värjäsi kaiken karamelliväreillä siniseksi. Siinä olis jotain tosi eksoottista. Mutta nykymenoa kun katsoo niin tuskin kukaan tulee mun työhuoneelle. Kaikki oli anakin tänä vuonna ihan sopuleina ja sumpussa keskenään samoissa puistoissa.Yäk!
The crazy drummer of Töölönlahti

 Alppipuisto oli yhtä creepy kuin aina.Huvimajassa kantasuomalaiset alaikäiset harjottelee dokausta. Ja yhdella jalalla seisomista.
  Noi oli jotai juoppoja romanikiertolaisia? Tai irakinmamuja ehkä?
Kantakaupungissa oli kirsikankukatkin valkoisempia



Viikonloppuna Helsinki on taas hetkisen kaunis. On kirskkapuuta kukassaan ja lehmukset(en oo varma tarkoitan niitä neonvihreitä puita. Onkohan mulla puidenoppimishäiriö?)neonvihreässä kukassaan. Tämä on taas mielestäni parasta aikaa vuodesta. Sanon saman joka vuodenkaika vähintään neljä kertaa vuodessa:D Ennen olin syksyihminen joka inhosi kevättä. Niin se mieli muuttuu. En tajua miten kukaan voi inhota kevättä ja ahdistua siitä. Musta ainakin on ihan helvetin siistiä nähdä että luonto on räjähtänyt hapokkaan vihreäksi.Fä-däng!

Olisin päässyt la:na ilmaiseksi Lintsille mutta sairastin koko aamupäivän. Niin paljon sitten vitutti että oli pakko lähteä iltakävelylle Töölönlahden ja Alppilan suuntaan. Kun näin ensiksi ravintolapäivän kojut  ja keskustan persoonattoman ravintolapäiväryysiksen joka oli valloittanut koko Espan niin alkoi lähinnä ärsyttää. Viime vuonna kaikki oli kallista ja minun jälkeeni tulevia jonossa palveltiin minua ennen. Ajattelin että pitäkööt paskansa ja etten osallistu ainakaan tänä vuonna!

Vaan kuinka ollakaan löysin Töölönlahdelta pienen kojun. Kakkuriihen kojussa myytiin perinteistä suomalaista kahvilasettiä. Eikä mulla ollut rahaa. Ihmisten kiltteys yllätti jo toistamiseen viikolla. Pe:na joku maksoi maitoni kaupassa, kun en kipeänä jaksanut tonkia kolikoita ja La:na sain ilmaisen piirakka- ja kakkupalan! Sanoin jo että nyt kannattisi lotota kun on näin hyvä tuuri. No jollain oli parempi. Lähikaupassa joku pakolaisnainen voitti veikkaukssessa viisisataa!

Tässä on sitten kuva Lapinlahden retkeltä. Oli onni että tunsin tyypin joka suistui kanssani talonvaltauksen yritykseen. Meillä meni kuitenkin pupu pöksyyn ja mentiin kaljalle. Noloa sinänsä että siinä oli myös pari nuorta kundia jotka oli entisiä asukkaita ja ne meni sinne sisään ja näki sen kaiken meidän jahkailun. Koko kolmekymppisten sukupolven saamattomuuden ja nössöyden meihin tiivistyneenä. Mutta kun asbesti..home...:D

Että semmoista. Kirjottelen karseassa pitsaähkyssä, jottei olo olisi niin laiska, tyhmä & saamaton. Kyllähän tää auttaa.

There was a restaurantday...

There was a restaurant day in helsinki in the past weekend. I didn`t plan to go becasue last year it was shit and people didn`t manage basic manners. It was like that they served first the people behind me at the queue.

However I got a piece of a meal for free. I wen`t for a walk into the spring Helsinki and it was looking very acid green. Very energising I must say. The crazy drummerman was again at Töölönlahti. Alppipuisto was ever so decadent with drunken finnish minors and alcoholicimmingrants. I think spring is my favourite season. I don`t know why It´s the hardest times for depressed. Because You don`t have to really do anything peculiar. Not like at summer when it`s all about doing stuff and holidayplans.

I also tried to joint an empty mentalhospital but we in our thirties were such pussies who thought too much of asbest and bad isnside air that we didn`t quite manage to do that.

Now I feel so horrible after eating too much pizza. It`s good that I have this blog to write that makes me to feel useful in times like theese. That I`m not just the useless slob that I am.



perjantai 8. toukokuuta 2015

Rottakuningas=Turuuus.

Siellä se paistattelee nyt Titanikissa ensimmäistä viikkoa:)

Jos se on jonkun mielestä huono niin voin sanoa että se johtuu vain mun huonosta terveydentilasta( jännitysniska, kolmoishermopäänsärky...mitä näitä nyt on) ja epäterveellisistä ihmissuhteistani. Niillä ihmiskontakteilla ja tapaamisilla joihin olen elämässäni joutunut on suuri ihme että sain näyttelyn ylipäätään aikaiseksi. Miksi vitussa kaikki ihmisperseet haluaa mun kanssani ystävyyssuhteisiin jotka on kuin ällöjä elttaantuneita parisuhteita tai parisuhteisiin jotka on kuin paskoja ystävyyssuhteita? Taidan tässä postauksessa tulla kaapista ja kertoa että kolmenkympinkriisi verottaa myös taiteilijan työtä. Kyllä! Minä olen syntynyt vuonna 1984!Nyt ne harvat ja entiset teinilukijat ja mikroshortsienlipojapedarit voi oksentaa aivan esterin perseenä mun puolestani :D


Sen luulisi olevan niin että vanhemmiten viisastuu ja alkaa ymmärtää elämää paremmin. No, minun käsitykseni mukaan näin ei todellakaan ole! Mielestäni monet kolmekymppiset ovat menettäneet elämästä jotain olennaista. Ne keskittyvät työssä käymiseen ja perheen perustamiseen ja lakkaavat tekemästä tai puhumasta mitään kiinnostavaa. Niinpä olen työstänyt näyttelyn teoksia melkoisena erakkona, tekemättä mitään kivaa siinä välissä. Tapaamatta ketään. Haaveilematta mistään... Sellainen näkyy työn jäljessä.

Aion kuitenkin kaikesta huolimatta jatkaa taiteellisella "urallani". Opetella paremmin kestämään yksinäisyyttä ja elämäntapojen eroavaisuudesta johtuvaa alientunnetta sekä tietysti jatkuvia pettymyksiä apurahahauissa. Miksikö? Koska mua vituttaa kaikki löyhäpäät, kökkömöröt, jotka aina tulkitsee kaiken lievänkin työni raskaudesta valittamisen niin että sanovat heti innokkaina " Vaihda alaa". Pahimmassa tapauksessa alkavat kertoa jostain kummin kaimasta joka on sairastunut työssä ja on nyt työttömänä. Kuinka jännittävää!NOT! Ja miksi muka taiteilijat ei saa kertoa työnsä epäkohdista jos muutkin?

Ei ole kyse siitä ettenkö haluaisi leipätyötä jolla tienaa hyvin. Tottakai haluan ja voisin kuvitella opiskelevani uuteen ammattiin...jos se olisi sellainen jossa saa käyttää päätään ja tienaa hyvin ja joka kiinnostaa(onko sellaista muka?). Siihen asti ja sen jälkeenkin aion kuitenkin tehdä taidetta. Koska olen opiskellut alaa kauan, kärsinyt kouluissa seitsemän vuotta täysien kakka-akkojen ja ukkojenkin  keskellä. Taidekoulut ja suurin osa tapaamistani taiteilijoista siellä ovat siis olleet ¤:stä. Taiteilijat ei välttämättä ole kovin sosiaalisesti lahjakkaita, minkä lisäksi ovat narsistisia taipumuksia omaavaa, köyhälistöä. Heiltä usein puuttuu taito antaa rakentavaa fiksun kuuloista kritiikkiä, sekä paljon diskreettiä & sivistystä. Kun nämä laskee yhteen niin lopputulos on harvoin miellyttävää kohtelua kilpailijana kokemaansa  ei-perseen-nuolevaa luokkatoveria, oppilasta tms. kohtaan. Yhteistyöhön ei kyetä ja vihaa lietsotaan aina avoimesti jotain yhtä tyyppiä kohtaan.

Noniin...Tulipahan puhuttua suu puhtaaksi. Tämän jälkeen en aio enää valittaa juurikaan vaan tehdä työtä niska limassa taiteen vuoksi ja muutenkin. Se mua kyllä joskus mietityttää miksi musiikin maailmassa huonokin rillumarei-laulaja voi pärjätä hyvin mutta kuvataidemaailmassa laatu on niin paskanvakava asia. Varsinkin kun on kyse naistaiteilijoista joiden kohdalla kaikki on paskanvakaavaa. Heidät pitää tukahduttaa...

 If you need this more of the text in english let me know:) I´m more into opening and salting my wounds in finnish. The exhibition Rat King is at gallery Titanik, Turku. If you think it`s bad, it´s because of my thirties crisis. Yes I´m finally coming out of my closet! Im thirty years-fucking-old!!!!Proudly born in 1984!!!!..And last years crap relationships. Boring people in their thirties living for the family and jobs.. without nothing intresting to say or do. Ugly friendships who are like discusting old couples relationships gone bad and lovers who are like the worst friendships you never had. Life has not been good in Helsinki for a while. And I was very much alone doing the whole exhibition, living as a loner who never does anything fun besides arts. Who doesn`t even dream.

Still I believe in a better future as an artist. I won`t give up! Even though I never get grants. Even though the first advice that most of the stupid ass people say, if I even slightly complain about my life as an artist is to "stop doing art and change occupation"Yeah right! I studied seven years with hideous party poopers, barely survived alive! Sure I´d take a well payed intellectually challenging job if possibble. I might even reeducate myself. But I know that is not what theese envious douchebags would wish to see me do in the future. I don´t care!

perjantai 27. helmikuuta 2015

Vena!

So I write this in finnish because since january only every other text is in english.
Kirjoitan nyt siis suomeksi kun viimeisin teksti näyttää kuitenkin olevan englanniksi.

Mähän olen kuin se  Aku Hirvinimen entinen sketsihahmo Putouksesta ja tää tulevan näyttelyn maalaus kulkee yhtä sujuvasti kuin se loistava Vena-biisi.  Seuraavaa siirtoa odotellessa.
 
(Kuva ripattu jostain netistä. Ehkä se oli naurunnappula. "Maailma täynnä on koiria laksritsisuita. Minulle ainoo on vain Mungelique" Olavi Virta, Angelique...nyt radiossa.)
 
Näin ihan loistavan painajaisen tulevasta näyttelystä. Paikka unessa oli vaihtunut johonkin entisen kouluni(Pekka Halonen?) piirrustusluokkaan tai sitten se oli Rytön diskon dancehall. Mulla oli puoli tuntia aikaa ripustaa. Vieraita oli jo paikalla ja tuli kokoajan lisää. Mä juttelin leppoisasti ja jäin välillä ihan seisoskelemaan uusien tyyppien kanssa. Oli ihan rentoa, mut sitten kun olin laittamassa pelkkiä kankaita seinälle, niin jossain vaiheessa alkoi hävettää hirveästi kun keskellä salia oli vielä useita maalauksia. Ihmiset olivat jo paikalla. Yritin ripustaa niitä keskellä salin lattiaa olevia maalauksia, mutta yhden päälle oli hypännyt joku ärsyttävä joogi tai akrobaatti. Sitten Sauli Niinistö tai joku samaan tyyliin pukeutunut, hyvin tärkeä tyyppi puku päällään, alkoi puhumaan mikkiin mun töistä. Se ei kestänyt kauaa ja sitten se ojensi mikin mulle. Sit kun aloin puhua mikkiin niin joku laittoi musan päälle ja tanssivat minua isommat tytöt tulivat ja tanssillaan tönivät minut lähes kumoon. En muista mitä sanoin ja siihen uni sitten päättyikin.
 
Syy miksen täällä leppoisasti selosta näyttelyn etenemistä, haluaisin kyllä ja olisin semmoisesta pään selvittämisestä haaveillut, on siinä että kun duuni meni konkkaan (ihan oikein niille kusettajapaskiaislle!!! Eivät koskaan antaneet kirjoittaa työsopimusta vaan aina valehtelivat että se toimitetaan mulle kyllä. Seurauksena ei tarpeeksi tunteja minulle!). Jouduin vaihtamaan kahteen työpaikkaan. Lisäksi mulla on näyttelyn lisäksi myös toinen maailman tärkein projekti käynnissä.On aika kusista siis.
 
Ja vielä pitäsi jaksaa hakea apurahoja, näyttelyaikoja ja etsiä sitä oikeaa residenssiä. Kun en tiedä haluanko Tropiikkiin, Pariisiin vai Berliiniin...Tropiikki olis muuten hyvä, mutkun siellä on köyhyyttä, ihmiskauppaa ja kuolemantuomioita huumeiden välityksestä. Länkkäreitä sillä joskus lahdataan ihan kansanhuvina. Vaihtoehtoja on. Pahinta tässä kiireessä on että mulla on jotenkin elintoiminnot hidastuneet. Pelkäsin jo saaneeni ammushylsyistä lyijymyrkytyksen ja ajattelin et tää oli nyt sit tässä. Mulla muutenkin on kaikkia ihan outoja oireita esim korvansisus ylikasvaa nahkaa...Lääkäriaika on siis tilauksessa. Naapuritkin on vaivana. Ne tulee ärsyttävästi aina samaan aikaan käytävään kuin mäkin niinkuin jotkut v...n vieteriukot. Me ei koskaan moikata. Kommunikoimme paiskomalla ovia.Varmaan pitäsi moikata jos se sitten siitä. Ai että ne ärsyttää...
 
En voi sille mitään jos kirjoittaminen on laiskanlaista. Toivoisin että jaksaisin vähän selvittää tännekkin näyttelyn taustoja ja tekemisen meininkiä. Ehkä ensi kerralla sitten:)
 

lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystävänpäivää!

My dachsies were my only true firends. Other bitches just stabbed in the back. My lover he left me alone again. My dachsie would never do that.

The dachsies are humans in dogshells. They are just the much better of kinds. If you treat them well they will show you the very best time of your life.

Dachsie meine dachsie. The best canine under the sun. Called "wiener or "sausage" or "hotdog". We know that you`re number one.
                                                

                                          Bitch!






 


perjantai 30. tammikuuta 2015

Passé is not yet passé. Exhibition at Valsa rocks still for a week !!!!

From this link you can find the address. The gallery is in the North, at Rovaniemi.

The exhibition is about my emotions going wild in my pedestrian life in Finland gets disturbed. In the centre of Helsinki you can hardly cross the zebra crossing with green lights on without  any driver interfearing and going there first. They don`t really care about the green lights or the zebra crossing. I named the Exhibition Passé using the values of futurism, inversely.

This has been a really shitty day, because it was the last day for applying to the MA degrees at Aalto university. I didn`t stand a chance, because I dropped my phone yesterday. That phone had my only alarm clock which didn`t wake me in time because the fact that I had dropped the phone had made the timing go wrong. I noticed this while my application was still in the phase of printing my BA reports in a printing place near the centre and I was at home less than an hour before the applications deadline.OH FUUUUUUUCCCCCKKKK!!!!!fuckshitfuckshitfuckshitfuck# 8O :O :C

The schooling there is what I want. I don`t want to go to Art university cause it`s  said to be moldy, the teachers art is booring and stupid and the principle seems an idiot in her interviews. And it`s in some industrial building in a industrial area next to a basic trade school. BlaaaH. And I`ll still have to apply there. Whoah!

To chear me up I have listened to this song among the other simple dance doodlings. Though I will be old as the sky when I get to my master studies, I`m still hot!

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Jo on joulut vietetty. Vai onko sittenkään?


  Mulla on ainakin joulukuusi vielä nurkassa. Ajattelin maalata sen metallisen tummanpinkiksi ja pitää sen siinä aina. Tiedän yhden toisenkin minua kuuluisamman taiteilijan, valokuvaajan, joka haastattelunsa mukaan tykkää joulukuusesta nurkassaan ympäri vuoden. Itse kuitenkin olen moisesta haaveillut jo 11-vuotiaasta saakka! Se kuuluu olennaisena mun unelmakotiin jossa on... No enpäs sanokaan vielä. Ajatuksena olis alkaa pikkuhiljaa totuttelemaan ajatukseen bannerin vaihdosta. Jos siinä vaikka olis se mun unelmien olohuone. Maalauksena tietty koska maalauseksi se varmasti jääkin...Mä voisin olla siinä semmoinen dame-ednamainen grand old lady joka tarjoaa värjättyjä suklaakonvehteja.
 

  No, onneksi sentään sain tehtyä äskettäin kahden vuoden työt ja häivytettyä sen yläpalkin jossa luki mm. etsi ja seuraava. Nyt on blogi ilman tuota sinistä väriläiskää siis, jos mahdollista,  vieläkin synkempi joten bannerin voisi yrittää vaihtaa pirtsakampaan. En ole onneksi vielä tehnyt ko. maalausta joten iloton huvipuistokohtaus jatkaa voittokulkuaan. Ei se oikesti edes ole noin synkkä mutta en silloin pari vuotta sitten kai jaksanut rajata kuvaa...Voi voi sentään! Miten laiska ihminen voi ollakaan!
 
  Sitten mietin sellaista  että jos kirjoittaisin joka toisen tekstin englanniksi, niin ettei kielitaitoni kuitenkaan ihan homehtumaan pääsisi. Vähän oon ollut kyllästynyt bloggaamiseen niinkuin näkyy mutten nyt ihan vielä valmis lopettamaan kuitenkaan kuten huomaatte.
Olis muuten ihanaa tänä vuonna päästä vihdoinkin johonkin residenssiin...Oon vaan niin laiska töissä ja huono säästämään. Ja haluan Ibizalle kans! Jos joku haluaa minun tapaani olla kokovuotinen joulupukki niin voi lahjoittaa mulle matkarahat kiitos!

Ja tekstin lälly väri johtuu bloggerin kirjoitusalustan paskuudesta. Haavellinen pinkki <3


  

 
 Ohoh! Tää oli muuten mun sadas viesti että pistetääs juhlan kunniaksi vielä Skrillexiä!!! Next time  every other text is in english :)